[Tulossa pian - 31. maaliskuuta] Whispering Hollow -minimallitalopaketti (soittorasia) | Keräilijän erikoisversio

Kuiskivan Kourun päiväkirja

On kylä, jota kartat eivät nimeä.

Se lepää siellä, missä metsä ja vesiputous kohtaavat, missä muinaiset puut kumartuvat kuin neuvotellen, ja missä hopeinen puro leikkaa lempeästi halki särkyneen kiven. Sen keskellä seisoo halki mennyt rauniorengas, vuosisatojen kuluttama, ikään kuin jokin, mikä kerran siellä sidottiin, olisi jo kauan sitten liuennut muistin hämärään.

Vanhemmat kutsuvat sitä Kuiskivan Kourun kyläksi.

Jotkut sanovat nimen tulevan kelloista, jotka on sidottu korkealle pyhän puun oksille kylän laidalla. Kun tuuli liikkuu sen oksissa, kellot eivät soita kovaa. Ne kuiskaavat. Ne kuiskaavat hiljaa. Toiset väittävät, että se on kouru vesiputouksen alla, joka puhuu, sen ääni kulkee sumussa ja kaiussa. Kertomukset eivät koskaan ole samanlaisia.

Tulin tänne tarinoiden vuoksi.

Kotini oli aina täynnä kirjoja, kääröjä, unohtuneiden karttojen palasia. Niiden joukossa oli säkeitä, joita kopioitiin ja uudelleen kopioitiin sukupolvien ajan. Ensimmäinen kertoi muinaisesta voimasta, joka nukkuu vanhimpien puiden alla. Se kertoi tiestä, joka kerran kulki metsän halki, nyt juurien ja varjojen nielemänä, ja kivistä, jotka nostivat kädet, joita kukaan ei muista.

Toinen tarina varoitti varjostetusta portaikosta, joka on piilossa putouksen takana. Polku, joka on sammaleen ja hiljaisuuden peitossa. Harvat, jotka kiipesivät sitä, palasivat. Ne, jotka palasivat, eivät puhuneet aarteista, vaan hiljaisuudesta, joka oli niin laaja, että se nieli nimet, ja kalpeasta liekistä, joka paloi siellä, missä aurinko ei ollut koskaan paistanut.

Kolmas vihje löytyi vanhalta riimukirjoitetulta kartalta. Kun se käännettiin ja tutkittiin, sen merkitys selkeni. Sisäänkäynti ei ole veden takana, eikä rauniorenkaan sisällä.

Se on pyhän puun juurien alla.

Tässä kylässä vesi ei ole pelkkää vettä. Se on uudistumista. Se on kulkua. Se sitoo metsän kiveen ja menneen nykyhetkeen. Puu ei ole pelkkää puuta ja lehteä. Se seisoo vartijana, viisauden vaalijana, katsojana sille, mikä oli piilotettu ja mikä on jäljellä.

Jokainen kertomus on ristiriidassa toisen kanssa. Jokainen legenda muuttuu yksityiskohdissaan. Silti kaikki osoittavat samaan paikkaan.

Kuiskiva Kouru.

Ehkä voima on aarre. Ehkä se on muisto, jota maa kieltäytyy unohtamasta. Ehkä se on jotain vanhempaa kuin molemmat.

Tämä päiväkirja on kertomukseni siitä, mitä olen nähnyt ja mitä olen vielä löytämättä.

Jos pidät näitä sivuja nyt kädessäsi, olet sinäkin kuullut kuiskauksen.

Ja kouru odottaa.